torstai 15. syyskuuta 2016

Tough Viking - kisaraportti vol 2

Kisaraportti jatkuu :)

Ilo irkkupöydän ylityksestä jäi lyhyeksi, kun tajusimme että reitti johtaa taas kallioille: niille samoille, josta luulimme jo selvinneemme.  Kisajärjestäjätkin ilmeisesti pitivät osiota sen verran haastavana, että osio oli luokiteltu esteeksi ja lakonisesti nimetty Mountain Climb:iksi. Kilometrejä oli tässä kohtaa takana noin viisi ja voi kyllä sanoa, että tässä kalliomaastossa kuljettu kuudes kilometri oli ehdottomasti reitin v-mäisin. Kertaalleen tuli lennettyä persauksillekin, kun märkä kallio ja lenkkari eivät enää tehneetkään yhteistyötä. Helpotus oli suuri kun tie lopulta vietti alas ja yhden ryömimisesteen jälkeen Alppipuisto jäi taakse.

Matka Tokoinrantaan sujuikin gasellimaisen kevyesti tai siltä se ainakin tuntui tuossa vaiheessa. Reitillä suoritettiin rutiinimaisesti lyhyt vaijerikävely, josta matka jatkuikin kisan veikeimmälle esteelle Super Slideen. Vaikka Töölönlahden ei-niin-puhdas maine kävikin mielessä (ja myös sai vahvistusta lenkkareiden kuolemanlöyhkästä seuraavana päivänä), niin olihan se nyt ihan sairaan hauskaa syöksyä vaatteet päällä mereen! Hilpeyttä herätti myös Hannan toteamus: ”Tulipahan heitettyä talviturkki” :D

Loppumatka alkoi häämöttää ja jäljellä oli vielä puolustusvoimien este, joka tarjosi ryömimistä ja kiipeilyä Pasien yli ja ali, Blades, jossa tasapainoiltiin kapeiden lautojen yli sekä Cage Climb, jossa kiipeiltiin läpi häkkimäisen verkon. Juoksukin kulki sen verran mukavasti, että päästiin ohittelemaan useampiakin lähtöryhmämme juoksijoita (vaikka eihän meillä mitään aikatavoitetta ollutkaan, heh).

Seuraavaksi vuorossa oli yksi etukäteen eniten jännittämistäni esteistä: Monkey Bars. Tarkoitus olisi jälleen ollut käsivoimien varassa roikkuen ylittää nousuja ja laskuja sisältävä tikapuurata, mutta aikalailla ensimmäisestä käsien siirrosta (tai sellaisen yrityksestä) lähtien oli selvää, ettei kummallakaan meistä olisi saumaa vetää rataa omillaan. Reippaina tyttöinä päätettiin kuitenkin auttaa toisemme radan läpi ja kummasti homma kevenikin, kun hyppäsi kaverin reppuselkään suorittamaan :D Vaikkei suoritus mennytkään ihan putkeen, olin tyytyväinen, että minä, joka perinteisesti olen lapsellisen huono käsittelemään omia fyysisiä vajaavaisuuksiani, pystyin nauramaan tilanteelle. Jonkinlaisena kasvunhetkenä tätäkin oli siis pakko pitää.

Loppusuora alkoi jo häämöttää ja loput neljä estettä löytyivätkin Kaisaniemen puistosta maalin läheisyydessä. Seuraavalla esteellä piti kiivetä ylös noin kymmenen metrin pituinen köysi. Kyseinen este jakoi kisaajat aikalailla kahteen ryhmään: osa suoritti rastin puhtaasti käsivoimilla kun taas osa siirtyi suoraan suorittamaan rangaistusliikkeitä. Omalla kohdalla suoritus oli jotain tältä väliltä. Tankotanssiharrastus sekä muutamat sirkusliikuntatunnit auttoivat tässä sen verran, että toimiva kiipeilytekniikka löytyi helposti ja pienellä tsemppaamisella pääsin ylös asti. Hengitystä sai kyllä hetken tasailla ennen juoksun jatkamista :)

Maaliviivan lähestyessä jännitys tiivistyi, sillä olimme nähneet toiseksi viimeisen rastin ja tiesimme sen olevan todennäköisesti kisan haastavin. Suoritimme mahtipontisesti nimetyn Thor Strenght –rastin (joka todellisuudessa tarkoitti 20-kiloisen kahvakuulan kiskomista ilmaan, no biggie! :)) ja siirryimme Rampagelle.  Kyseessä oli siis jättimäinen skeittiramppia muistuttava kyhäelmä, jonka ylätasanteelle pääsy oli jutun juonena. Sinne pääsy edellytti juoksua ramppia ylös, hyppyä kohti köysiä, joilla itsensä olisi voinut vetää ylös sekä, mikäli tähän vaiheeseen asti pääsi, itsensä kampeamista köyden avulla pystysuoran ramppiosion yli. Helpommin sanottu kuin tehty, mistä jo esteelle muodostunut jono kertoi. Suurin osa yrittäjistä palautui lähtöpisteeseen persmäkeä.  Niin päädyin minäkin, vaikka Helsingin Sanomien videokoosteeseen päätyneessä klipissä ilmeeni on niin päättäväinen, ettei se nyt ainakaan tahtotilasta jäänyt  kiinni :D


Kahden yrityksen jälkeen päätettiin Hannan kanssa lähteä kiltisti rangaistusnurkkaan vaihtoehtosuoritusta tekemään ja kaksikymmentä burpeetä myöhemmin kiipesimme viimeiselle esteelle. Kiipeäminen korkean verkkoesteen yli,  listahitit ja kylmä vesisuihku suoraan niskaan, siitä oli NRJ:n Fire Fighters tehty. Hanna olisi kuulemma tullut toimeen ilman vesisuihkuakin, mutta itselle kokemus oli kyllä tuossa vaiheessa ihan virkistävä! Tuli siinä muistaakseni nähtyä sateenkaarikin eli jonkinlaista grande finalen tuntua oli ilmassa. Tästä olikin enää kymmenen metriä maaliin ja sinne juostiin kyllä hymyillen kuin hangonkeksit. Kisan jälkeinen euforia kesti koko päivän ja tehtiinkin saman tien päätös, että ensivuonna uusiksi, ehkä jopa aikatavoitteella. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti