tiistai 13. syyskuuta 2016

Tough Viking - kisaraportti vol 1

Täytyy sanoa, että jos minulta olisi jokin aika sitten kysytty, mihin käytän syyskuussa lauantaini, en todennäköisesti olisi arvannut. Nimittäin minä, joka ala-asteella ilahdutin ikätovereitani ottamalla kiltisti vastuulleni koulun yleisurheilukilpailujen jakamattoman jumbosijan (kuutena vuotena putkeen), osallistuin kahteen juoksukilpailuun! :)

Ad hocina kollegan sairastumisen vuoksi juostu Midnight Run sujui kaatosateesta huolimatta jouhevasti ja seuraavana viikonloppuna olikin vuorossa se varsinainen suoritus: Tough Viking. Tämä skandinaavisen mytologian ympärille brändätty tapahtuma tituleeraa itseään pohjoismaiden suurimmaksi ja rankimmaksi estejuoksukilpailuksi; ei siis varsinaisesti mikään itsestään selvä valinta entiselle juoksukammoiselle.

Päätös osallistumisesta tehtiin ystäväni Hannan kanssa kesälomilla. Pohdimme silloin, että vaikka viinin juominen onkin kivaa yhteistä tekemistä, olisi välillä myös kiva treenata yhdessä. Ajatusjatkumona todettiin, että treenaaminen olisi todennäköisesti motivoivampaa, jos meillä olisi yhteinen tavoite. Ja mihin kaksi helposti innostuvaa ihmistä sitten laittaa tavoitteet –no, vähän liian ylös tietenkin! :D

Täytyy kyllä myöntää, että lähtöviivalla tuli mietittyä, oliko osallistumispäätös sittenkin vähän hätiköity. Heti starttiviivan toisella puolen nimittäin odotti ensimmäinen koettelemus: joukko jenkkifutareita valmiina taklaamaan kisaajilta luulot pois. Lähtömerkin jälkeen ei kuitenkaan ollut enää perääntymistä. Omalta osalta ensimmäinen este ei mennyt ihan tyylipuhtaasti. Väistin kyllä ensimmäisen taklausyrityksen, mutta kauan ei riemua kestänyt ennen kuin toinen taklaaja töytäisi minut minut kohti kolmatta. Näiden kahden välistä pujahtamisessa sitten vierähtikin hetki ennen kuin pääsin koikkelehtimaan este numero kakkoselle: auton renkaille. Tyhjien renkaiden läpi juoksu sujui ongelmitta, mitä nyt itsetunto otti kolauksen tajutessani jääneeni lähtöryhmän hännille.

Renkailta suuntasimme esteelle, jota erityisesti Hanna oli odottanut kauhulla: vuorossa oli Ice Tank, jäävedellä täytetty uintieste. Ja kyllä, vesi oli aidosti kylmää! Tuntui vähän absurdilta jonottaa hyppäämistä veteen, jossa lillui jääpaloja, mutta vieläkin absurdimalta jonottaa sieltä pois. Altaastahan ei luonnollisesti päässyt ylös portaita pitkin, vaan jokainen kilpailija kampesi itsensä ylös puolitoistametrisen reunan yli. Myönnettäköön, että siinä vaiheessa, kun odotti poispääsemistä kainaloita myöten vedessä ja varpaat tunnottomina, edessä olijaa teki mieli auttaa ”ystävällismielisellä tuuppauksella”.

Kylmyyden tunne oli kuitenkin vain hetkellinen. Siitä piti huolen pienen hölkän jälkeen eteen tullut Over Under –este, joka siis nimensä mukaan sisälsi esteiden ylityksiä ja alituksia. Este ei ollut kovin vaikea, vaan noin puolitoista metriä korkeiden tasojen yli kiipeäminen sujui melko ketterästi ja nosti itsetuntoa. Kyllä tästä selvittäisiin! Myös seuraavat esteet, verkon ali ryömimistä vaatinut Camo, verkkomainen kiipeilyeste A-Frame ja traktorin renkaan pyörittäminen sujuivat ongelmitta.

Seuraava este olikin jo sitten haastavampi. Dip Walkissa tarkoitus oli kulkea noin kymmenen metrin matka dippikävelyllä. Itse olen dippikävelyä jonkin verran treenannut, joten tekniikkapuoli oli hallussa. Kymmenen metriä meni kuitenkin aikalailla oman jaksamisen äärirajoilla. Suoritusta vaikeutti jälleen jonotus. Kun edellä dippaaja pysähtyi hengähtämään, itsekin oli pakko pysähtyä, mikä käsillä roikkuessa vei voimia. Lisähaastetta toivat myös tankojen saumakohdat, joiden yli päästäkseen piti käsivoimista saada irti pieni pompahdus. Läpi kuitenkin mentiin, mitä nyt ehkä kerran piti antaa käsille lepoa nostamalla jalat tangoille :D

Dip Walk aloitti selkeästi fyysisempien esteiden sarjan. Vuorossa seuraavaksi oli kaksimetristen aitojen yli kiipeäminen. Ensimmäinen aita ylitettiin melko kivuttomasti hyppy ja leauanveto -tyyppisellä lähestymistavalla ja toisenkin aidan kohdalla riitti kanssakisailijan tarjoama ponnistusalusta.

Tästä matka jatkui ryömimisesteen kautta Alppipuistoon, jossa kiivettiinkin jälleen verkon yli. Este oli helpohko, mutta sen verran ruuhkainen, että allekirjoittanut onnistui potkaisemaan toista kiipeilijää verkon yli kapuamisen aikana. Ilmeisesti ei kuitenkaan sattunut. Alppipuistossa itse asiassa vierähti muutenkin tovi, mistä piti huolen liukkailla kalliolla edestakaisin kierrellyt juoksureitti. Lievästi sanottuna väsähtäneen rämpimisen jälkeen päästiin kuitenkin alas, missä odotti Irish Table: kaksi metriä korkea taso, jonka ylitse reitti kulki. Este oli tyhjä sille saapuessamme, joten saatoimme hyödyntää ylityksessä vain toistemme apua. Hanna pääsi ylös käsistä muodostamani jalustimen kautta, mutta minun ylösvetämiseni ei sitten mennytkään ihan kuin strömsössä. Liukkaasta tasosta ei saanut otetta ja vilkuilin jo huolestuneena esteen suorittamatta jättäneitä odottanutta burpee-nurkkaa. Onneksi paikalle sattui kuitenkin kaksi miespuolista viikinkikisailijaa, joista toinen hyppäsi tasolle apinamaisella ketteryydellä toisen jäädessä alas minua auttamaan. Minun osaltani tämä este sujuikin lopulta heittämällä -siis hyvinkin kirjaimellisesti :D

Tässä kohtaa kilometrejä oli takana noin viisi. Pääsimmekö maaliin? No, tottakai! Miten, siitä enemmän kisaraportti vol 2:ssa :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti